tiistai 10. heinäkuuta 2018

KIBBUTSEJA SUOMEEN

Suomen maatalous on pulassa. Maatilojen määrä vähenee ja koot kasvavat mikä merkitsee, että Suomen maatalous tulevaisuudessa suurten, mahdollisesti ulkomaisten suuryritysten bisnestä. Tämä on ongelma, koska meistä jokainen tarvitsee ruokaa elääkseen ja kuten sanonta kuuluu: "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" eli ruokkijamme hallitsee meitä. Tämä pätee niin perheissä kuin valtioitten tasolla.

Median mukaan Suomessa maatalus kannattaa vain, jos tilan koko on tarpeeksi suuri. Sotien jälkeen veteraaneille ja evakoille jaetut muutaman hehtaarin pientilat eivät kyenneet elättämään viljelijöitä enää 1960-luvun jälkeen ja nykyään maatilan keskikoko huitelee noin 50 hehtaarissa.

Ratkaisu Suomen ruokaomavaraisuuteen ja maatalouden pulmiin on osuustoimintatilat. Tarkoitan israelilaista kibbutsi- ja moshav- tyyppistä usean maatalouden harjoittajan yhteistoimintatilaa. Kibbutsissa maa on yhteisomistuksessa ja kibbutsilaiset yhdessä pyörittävät maataloutta, matkailutoimintaa ja Israelissa myös tehtaita.

Moshavissa maa on yksittäisten viljelijöitten omaa maata, mutta isommat hankinnat ja tuotteitten myynti toimii osuuskunnan jäsenten yhteistyöllä. 

Suomi on perinteikäs osuustoimintamaa, ja kibbutsit sekä moshavit sopisivat hyvin Suomeen. Osuuskunnilla olisi paremmat menestymisen mahdollisuudet ja pienemmät henkilökohtaiset riskit kuin yksittäisillä tiloilla ja osuustilojen jäsenet voivat erikoistua eri aloille eikä kenenkään tarvitse olla joka paikan höylä.

Kibbutsit ja moshavit voisivat saada Suomen valtiolta esimerkiksi maata ja koneita toimintansa alkuun saamiseen tai valtion halpakorkoista tai takaamaa lainaa, kuten esimerkiksi opintolainoissa tehdään.

Kibbutsit ja moshavit myös työllistäisivät ihmisiä ja houkuttelisivat Suomeen talkootyöntekijöitä kuten nyt Israeliin.Osuustiloilla voisi mahdollisesti suorittaa siviilipalveluksen tai kansalaispalveluksen, kunhan sellainen kansalaisille tulevaisuudessa määrätään.

Suomalaiset elävät ruuasta ja Suomen ruuantuotantoa ei saa jättää kasvottomille, monikansallisille suuryhtymille vaan Suomen on tuotettava mahdollisimman paljon ruokaa omin voimin. Jokainen ulkomaille menevä euro on tuhlausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti