tiistai 3. lokakuuta 2017

POLIISIN AMPUMAT IHMISET

Suomalaiset poliisit ovat reilun kymmenen vuoden aikana ampuneet kuoliaaksi seitsemän ihmistä virkatehtäviä suorittaessaan, joista kolme viime vuonna 2016.

Poliisin ampumien ihmisten tapauksissa yhteistä on se, että syytettä ei nosteta. Viimeksi tämä nähtiin lokakuussa 2016 ammutun puukottajan tapauksessa; syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä. Mediasta saamani tiedon perusteella poliisi oli pakkotilanteessa eikä syyllistynyt rikokseen tappaessaan ihmisen.

Oikeus ja velvollisuus tappaa ihminen sivullisia suojellakseen on osa poliisin työtä, ja se ei ole ongelma. Ilman poliisia kansalaiset ratkoisivat välinsä väkivallalla omatoimisesti.

Mutta mielestäni jokainen tapaus, jossa poliisi tappaa ihmisen, tulisi käsitellä oikeudessa. Nyt yksittäinen syyttäjä tekee päätöksen syyttämättä jättämisestä ja olisi parempi kun syyttömyyden tai syyllisyyden ratkaisisivat tuomioistuimen lautamiehet. 

Syyttäjät tekevät työtä poliisien parissa ja ovat usein käyneet samat oikeustieteelliset ja jopa yhdessä korkeimpien poliisien kanssa, mikä jättää ikkunan auki väärinkäytöksille. Henkilökohtaiset suhteet saattavat hyvinkin vaikuttaa päätökseen poliisin syyttämisestä. Ja vaikka eivät vaikuttaisi, niin kansalaiset eivät sitä tiedä. 

Oikeusturvan ja poliisi- sekä oikeustoimen läpinäkyvyyden kannalta olisi tärkeää, että kun poliisi ampuu ihmisen, asia käsiteltäisiin lakituvassa, eikä päätöstä syyttämättä jättämisestä jätettäisi yhden ihmisen ja poliisin itsensä suorittaman tutkimuksen varaan. 

Poliisin mukaan väkivalta on Suomessa vähentynyt. Suomen poliisi perustelee väitettään väkivallan vähentymisestä sillä, että henkirikokset ovat vähentyneet aiempiin vuosikymmeniin verrattuna. Vähennys saattaa kuitenkin johtua siitä, että ensihoito- ja muu sairaanhoito on parantunut ja tehostunut eli sellaisista vammoista, joihin kuoli 1980-luvulla, selviää 2010-luvulla hengissä.


3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. "Mutta mielestäni jokainen tapaus, jossa poliisi tappaa ihmisen, tulisi käsitellä oikeudessa."

    Mielestäni taas ei. Osa rikollisista on todellakin täysin kajahtaneita ja paatuneita väkivaltarikollisia. Jos poliisi joutuu äärimmäiseen tilanteeseen ja käyttämään asettaan suojellakseen omaa / muiden henkeä ei sitä tarvitse automaattisesti oikeuteen viedä. Riittää että tapaus tutkitaan ensin rehellisesti (johon tosien ei nykyisin aina voi luottaa).

    Voisi myös rajoittaa poliisin toimintaa likaa, jos tietäis, että aina rosis odottaa. Ja tarkoitan siis, että toki oikeuteen, jos aihetta..maallikkolautamiehet eivät välttämättä ole yhtään sen parempia.

    VastaaPoista
  3. No tuo loppupohdinta on ihan puutaheinää. Ei niitä rikostilastoja verhota lääketieteeseen.

    Ehkä kannattaisi vaan tunnustaa että se islam-invaasio on valhe, jonka ainut tarkoitus on nostaa persupoliitikkoja mitättömyydestä.

    VastaaPoista