tiistai 28. helmikuuta 2017

VAALITIEDOTE

Puolueet ja muut ehdokkaita vuoden 2017 kuntavaaleihin asettavat valitsijayhdistykset ovat tänään kello 16 mennessä vieneet ehdokastiedot Oulun kaupunginlakimiehelle. Oman puolueeni Oulun Perussuomalaisten paikallisyhdistys asettaa 72 ehdokasta, viisi enemmän kuin vuoden 2012 kuntavaaleissa.

Olen itsekin perussuomalainen ehdokas. Vaaliteemoinani ovat ulkomaalaiset, lääkärien kotikäyntien palautus ja Oulun kirjastopalvelujen edistäminen. Monia muitakin asioita listallani on ja tiedotan niistä mahdollisimman paljon. Ennen kaikkea olen kansallismielinen ehdokas kuntavaaleissa.

Kampanjabudjettini on rajallinen, mutta teen vakavasti otettavan kampanjan, päämääriä on kaksi: valtuutetuksi valinta tai vaihtoehtoisesti sellainen äänimäärä, jolla olen hyvissä asemissa kun lautakunta- ja muita luottamustehtäviä jaetaan. Sivistys- ja kulttuurilautakunta minua erityisesti kiinnostaa, mutta asian päättää Perussuomalaisten Oulun paikallisyhdistys.

Seuraava etappi on 9.3.2017 kun ehdokasnumerot jaetaan. Ne pitää sitten muistaa ilmoittaa lehtiin, joissa minulla on vaalimainontaa ja ehkä varat riittävät myös lentolehtisiin jaettavaksi kotini Kellon Kiviniemen alueella sekä Haukiputaalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti