torstai 29. syyskuuta 2016

VASTAANOTTOKESKUKSET KUIVIKSI

Suomen vastaanottokeskuksissa on runsaasti järjestyshäiriöitä, joita selvittämään joudutaan usein kutsumaan poliisi, henkilökunnan ollessa turvapaikanhankijoitten kanssa voimattomia. Median mukaan suuri osa vastaanottokeskusten riidoista ja tappeluista on maahantulleitten keskinäisiä kahakoita.

Monesti pohjimmaisena syynä on alkoholi. Kun nuorilla miehillä, ja miksei naisillakin on yhtä aikaa liikaa vapaa-aikaa ja liikaa rahaa, niin joillain menee viinan juonti ns. "överiksi" ja tuloksena on tappelua sekä kinaa pikkuasioista.

Ehdotan ratkaisuksi vastaanottokeskusten muuttamista päihteettömiksi. Monet laitokset, esimerkiksi opiskelija-asuntolat ja muut ovat päihteettömiä, eikä niissä ole poliisia vaativia häiriöitä juuri lainkaan. 

Jos oikein tiukoiksi ruvetaan, voitaisiin turvapaikanhakijoilta vaatia raittiutta myös vastaanottokeskuksen ulkopuolella, näin tehdään monissa muissakin asuntoloissa. Kerran kun jää sateeseen odottamaan humalan haihtumista ja vastaanottokeskuksen lämpöön pääsyä, opettaa kovakalloisellekin turvapaikanhakijalle ettei kännissä tulla kotiin.

Aikanaan kun maahan tullut saa oman asunnon, niin sitten on vapaa juomaan vaikka päivät pääksytysten, mutta vastaanottokeskuksessa on syytä pitää kuri ja ojentaa häirikköjä tarvittaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti