maanantai 16. toukokuuta 2016

TAISTELEVAT BANJOT

Useimmat ovat nähneet elokuvan Syvä joki vuodelta 1972, jossa neljä keskiluokkaista amerikkalaismiestä lähtee valloittamaan kanootein jokea Georgian osavaltiossa ennen joen muuttumista järveksi padon rakennuksen vuoksi. Näyttelijöitten Burt Reynolds, Jon "Angelina Jolien isä" Voight, Ned "Ei sukua Warren Beattylle" Beatty ja Ronnie Coxin esittämät miehet joutuvat kahnauksiin jokivarren asukkaitten kanssa. Syvää jokea pidetään yleisesti yhtenä elokuvahistorian merkkipaaluista, mutta on sitä kritisoitukin; mm. raa´an homoseksin ja Yhdysvaltain etelävaltioitten asukkaista antamansa kuvan vuoksi.

Syvän joen alussa nähdään legendaarinen kohtaus, jossa Ronnie Cox ja georgialaispoika esittävät kilpaa Arthur "Guitar Boogie" Smithin kappaleen Dueling Banjos vuodelta 1955. Kohtaus johti myöhemmin oikeusjuttuun koska Dueling Banjos soitettiin elokuvassa ilman lupaa.

Syvä joki perustuu James Dickeyn romaaniin Deliverance, jossa banjopojan kuvataan olevan "sisäsiittoinen" ja "vajaamielinen". Poikaa esittävä Billy Redden ei kuitenkaan ole kumpaakaan vaan hänen "omalaatuiseksi" mainittu ulkonäkönsä saatiin aikaiseksi meikeillä. Vuonna 1956 syntynyt Billy Redden on syntyperäinen georgialainen ja hänet valittiin esittämään banjopoika Lonnieta 15- vuotiaana Claytonin kaupungin peruskoulusta. Billy ei soittanut elokuvassa itse banjoaan Ronnie Coxin kitaraa vastaan, vaan paikallinen muusikko Mike Addis soitti kuuluisassa banjokohtauksessa Billyn selän takaa.

Syvä joki sai useita palkintoehdokkuuksia mutta ei kuitenkaan menestyksestään huolimatta saanut ainuttakaan. Se kuitenkin poiki pääosanesittäjilleen menestyksekkäät urat elokuvissa ja viihteessä.

Billy Reddenin ura ei urjennut Syvästä joesta; hän kyllä esiintyi mm. vuonna 1984 elokuvassa Blastfighter, jonka kerrotaan olevan sekoitus elokuvista Syvä joki ja Rambo- First Blood sekä vuonna 2003 uudestaan banjon soittajana Tim Burtonin elokuvassa Big Fish mutta harvassa ovat Billy Reddenin roolit olleet ja nekin muutamat yleensä ovat Banjopoika- Lonnien roolin toistoa. Billy onkin elättänyt itsensä claytonilaisen Cookie Jar Cafén osakkaana, kokkina ja tiskaajana.

Billy Redden elää yhä syntymäpiirikuntansa Rebun Countyn kuntakeskuksessa Claytonissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti