maanantai 11. huhtikuuta 2016

TÄHÄN ASTI KYSYN VAAN

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo Kalevassa 11.4.2016, että poliisi aikoo puuttua tiukemmin netissä esiintyvään ns. "vihapuheeseen". Keskusrikospoliisi ja Helsingin poliisilaitos yhdistävät voimiaan ja tietojaan epäkorrektien mielipiteitten esittäjien tutkintaan.Jos poliisi puuttuisi samalla innolla väkivalta- ja omaisuusrikosten tutkintaan, Suomi olisi parempi paikka kaikille ihmisille.

Huolestuttavaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen lausunnossa on seuraava suora lainaus:

"– Kun juttuun puututaan ja se tutkitaan, on rikoksesta epäillylle osoitettu, että olet ylittänyt tutkintakynnyksen, eikä tämä ole hyväksyttävää käytöstä, vaikka syyttäjä tekisi syyttämättäjättämispäätöksenkin."

Tuo tarkoittaa suomeksi, ettei vihapuheesta epäillyn tarvitse olla syyllistynyt tai edes epäilty lain rikkomisesta, vaan poliisi tutkii epäilyttäviksi katsotut mielipiteet tehtyjen ilmoitusten perusteella. Ja ilmoituksen siis voi tehdä kuka tahansa, kenestä tahansa ja mistä syystä tahansa tai ilman syytä. Poliisin velvollisuus on tutkia tapaus ja syyttäjä päättää nostetaanko syyte vai ei.

Kun  rikoksesta epäillylle asia tutkimalla "osoitetaan" että hänen kirjoituksensa, eli usein mileipiteensä eivät ole hyväksyttäviä, tarkoitus on ainoastaan pelotella kansalaisia olemaan hiljaa epäkohdista. Toistaiseksi suomalaiset kunnioittavat poliiseja, ja Kolehmaisen suunnitelmana on vihjata epäillylle tutkinta tekemällä vakavammista seurauksista. "Tähän asti kysyn vaan..." kuten vanhassa iskelmässä lauletaan.

Käytännössä "vihapuhe" tarkoittaa ainoastaan rasistisiksi koettuja kirjoituksia. Tilanne on se, että kun maahanmuuttajien tekemät rikoksia ja muita kiusallisia asioita ei ole kyetty salaamaan ja kansalaisia vaikenemaan, nyt siirrytään uhkailuun, parhaan diktatuurimaitten esimerkin mukaan.

Vihapuhujan ei siis tarvitse olla rikkonut lakia joutuakseen poliisin tutkittavaksi, riittää kun hän ilmaisee valtaapitävien vastaisia mielipiteitä. Tutkinta tehdään ja kysymys kuuluu: Milloin Suomen poliisi lakkaa uhkailemasta kansalaisia ja siirtyy väkivaltaan väärinajattelevia kohtaan? Tällainen "Sinua on varoitettu"- tyyppinen uhka ei kauan toimi, ihmiset tietävät oikeutensa ja osaavat pitää puolensa hallitusta vastaan lain suomilla keinoilla.

Eli valtaapitävien pakko saada uhkauksilleen lihaa luitten ympärille, mikäli aikovat jatkaa politiikkaansa. Perinteisesti totalitaarisissa maissa lain ja oikeuksien noudattaminen laitetaan pehmeämpien keinojen lakattua toimimasta romukoppaan ja "yleisen edun", "vallankumouksen", "demokratian", "kansallisen turvallisuuden" tai muun sopivan agendan suojelemiseksi ihmisiä vangitaan, kidutetaan ja jopa tapetaan ilman oikeudenkäyntejä tai kansalaisen turvaa valtaapitäviä vastaan. Ei kommunistisessa Pohjois-Koreassa, Kuubassa tai islamilaisessa Iranissa ihmisiä sorreta pahuudesta, vaan hyvää tarkoittaen; hyvää niille jotka tukevat hallintoa ja pahantekijöitä ovat ne, jotka eivät tyhmyyttään tai pahuuttaan tajua hallituksen ajattelevan kansan parasta.

Uskomattomaltahan se kuulostaa, mutta Suomi ja Euroopan Unioni ovat ajautumassa totalitarismiin ja kadotukseen, jossa mustat autot yöllä vievät talosta asukkaat ja seuraavana päivänä vain naapureista tyhmimmät kyselevät "Mihin se Virtanen kolmoskerroksesta oikein joutui?"

Vaikeneminen on kultaa ja puhuminen on epäilyttävää, jopa rangaistavaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti