maanantai 9. marraskuuta 2015

UUMAJAN RASISMIN VASTAINEN TAISTELU

Suurinpiirtein Vaasan korkeudella Ruotsissa, sijaitsee vuonna 1622 perustettu 80.000 asukkaan Uumajan kaupunki. Muinoin Vaasanlaivoilla ja myöhemmin muilla linjoilla kulkeneille hyvinkin tuttu asutuskeskus.

Parin viime vuoden mittaan Uumaja on pontevasti taistellut natsismia ja rasismia vastaan, jopa siinä määrin että kaupungin järjestöjen päättäjien järkeä on epäilty.

Viime kesänä Ruotsin kansallispäivän juhlallisuuksista jätettiin pois Ruotsin puolustusvoimat. Armeija yleensä on olennainen osa minkä tahansa paikan kansallispäivänä mutta ei Uumajassa. Perusteluiksi sanottiin että sotilaitten läsnäolo saattaisi aiheuttaa ahdistusta ja epämukavaa tunnetta sota-alueilta Uumajaan muuttaneitten ruotsalaisten parissa. Se ei auttanut asiaa, että huomautettiin juuri puolustusvoimien taanneen ja takaavan että Uumajaan on maahanmuuttajia ja pakolaisia päässyt tulemaan.

Nyt Uumaja on keksinyt vielä älyttömämmän tavan vastustaa natsismia. Tänään 9.11. on Natsi-Saksan Kristalliyön muistojuhla. Vuonna 1938 natsit organisoivat kostoksi juutalaisen Pariisissa tappaman saksalaisen diplomaatin murhasta pogromin, jossa juutalaisten omaisuutta tuhottiin, synagogeja poltettiin 1300, 36-91 juutalaista hakattiin hengiltä ja 30.000 juutalaista vangittiin kuukausiksi mm Dachaun keskitysleiriin.

Uumaja, monen muun maan tavoin haluaa muistaa Kristalliyötä ja vastustaa natsismia sekä rasismia mielenilmauksella, johon Uumajan juutalaisia ei kutsuta. Aivan, luit oikein: natsien juutalaisia vastaan järjestämän vainon muistotilaisuuteen juutalaisilta on porttikielto. Tämä siis Ruotsissa vuonna 2015.

Päätös on harkittu, ei epähuomiossa kutsukorttien lähettämisessä tapahtunut erhe. Tilaisuuden järjestäjä on sanonut perusteeksi että "juutalaiset saattavat tuntea olonsa turvattomaksi ja epämukavaksi" mikäli olisivat mukana Kristalliyön muistotilaisuudessa. Aiempina vuosina nimittäin on Kristalliyötä muisteltu heiluttamalla Israelin lippuja, joissa Daavidin tähti on vaihdettu hakaristiksi. Sellaisessa tilanteessa hyvinkin voi juutalainen tuntea turvattomuutta.

Ääneen ei ole kerrottu, keitä sellaisia ihmisiä on kutsuttu juutalaisvainon muistotilaisuuteen jotka eivät pysty vastustamaan natsismia yhdessä juutalaisten kanssa. Itse epäilen kyseessä olevan lähi-idästä kotoisin olevien muslimien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti