keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

TIETOKONEEN PÄIVITTELYÄ

En ole kummoisempi tietokonemies; osaan käyttää toimivaa konetta mutta jos tulee ongelma joka ei tietokoneen sammuttamalla ja uudelleen käynnistämällä katoa, kilautan kaverille. Tietokoneen toiminta taikka tekniikkakaan ei ole minulle tuttua.

Tänään ollessani konetta sammuttamassa, se alkoi asentaa 21 päivitystä. Asenteli aikansa eli turhan pitkään ja sitten oli aika käynnistää kone uudestaan. Taas tuli odottelua kun tietokoneeni puuhaili jotain päivitysten asentamiseen liittyvää ja kun kone oli tekemäänsä tyytyväinen, se alkoi määritellä Windowsia ennen kuin pääsin surffailemaan netissä. Varmasti parikymmentä minuuttia tai puolikin tuntia meni tietokoneeni päivittelyssä ja päivityksiä tulee useahkosti.

Tietokoneen päivitys on harmillista puuhaa, joko olen menossa nukkumaan ja joudun odottamaan koneeni olevan valmis ennen nukkumaan menoa, tai minulla olisi jotain kuuklattavaa tai lasku maksettavana enkä haluaisi odottaa päivitysten olevan valmiita. Päivitykset haittaavat tietokoneen käyttöä, ja minä siis en huomaa jälkikäteen koneen toiminnan olevan parempaa tai nopeampaa. Tottelevaisena tietokoneen käyttäjänä vain noudatan annettuja ohjeita ellei hälyttävää ilmaannu.

Päivityksiä päivitellessäni tulin ajatelleeksi, että ei autoja tai muita arkikoneita päivitetä paremmiksi. Ne vaihdetaan uusiin. Älykännykässäni on netti, mutta ei sen käyttöön tule katkoksia päivitysten asentamista odotellessa, ei ainakaan vielä ole tullut. Vain "varsinaiset" (en tarkoita tässä maahanmuuttajia) tietokoneet pätkivät käyttöä päivitysten takia.

Ymmärtäisin päivitysten tarpeen, jos kone olisi huikean kallis kuten tietokoneitten alkuaikoina, ja niitten vaihtaminen uuteen malliin autojen tyyliin, olisi iso kuluerä mutta tietokoneet ovat melko kohtuuhintaisia nykyään. Luulisi insinöörien pystyvän suunnittelemaan tietokoneen mallia rautakanki, joka ei vaatisi säännöllisiä päivityksiä toimiakseen.

Tietokoneitten päivittämisestä pitäisi päästä eroon, varsinkin kun harva tietää mitä he/me koneelle päivitysten mukana asentavat. Kukapa tietää; ehkä päivitys lähettää Valtaapitäville tiedon siitä, mitä tietokoneella on tehty ja millä sivuilla on käyty. Ikkuna tällaiseen tarkkailuun ainakin on auki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti