RUOTSIN YDINASEOHJELMA
Ruotsi on usein tuominnut Yhdysvaltojen toiminnan, kuten
kuolemanrangaistuksen käytön ja USAn
osallistumisen Vietnamin sotaan, jossa mielestäni demokratia taisteli
kommunistista diktatuuria vastaan. Yleisesti ottaen, Ruotsin kuningaskunta on
onnistuneesti pyrkinyt profiloitumaan rauhan puolesta puhujana ja pahan
vastustajana. Ydinaseet ja myöskin ydinvoima eduistaan huolimatta, kuuluu Ruotsin
vastustaman ”pahan” piiriin. Vuonna 1980 Ruotsi päätti luopua ydinvoimasta
vuoteen 2010 mennessä, tosin päätöstä oli pakko lieventää myöhemmin koska
Ruotsin teollisuus olisi joutunut suuriin vaikeuksiin ilman varmaa ja edullista
ydinenergiaa. Sama kehitys on tapahtumassa Suomessa, jossa mielestäni paljolti
energiavarmuuden puute estää teollisuutta asettumasta Suomeen Keski- Euroopan
ja muun maailman sijasta.
On siis monelle yllätys, että rauhallinen ja ”lagom” Ruotsi
on vain muutama vuosikymmen sitten aikonut hankkia ydinaseita
puolustusvoimilleen, vieläpä ankarasti kritisoimansa Yhdysvaltojen tuella.
Ruotsin poliittiset johtajat, kuten eräitten mediassa olleitten tietojen myös
Suomessa, ovat virallisesti olleet Neuvostoliiton ystäviä, mutta heidän läheisyydessään
olleet virkamiehet ja upseeristo ovat salaisesti ajaneet Ruotsia yhteistyöhön
lännen kanssa.
Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen Manhattan-projekti
kehitti ensimmäiset käyttökelpoiset ydinaseet, joita tuolloin kutsuttiin
atomipommeiksi. Heinäkuussa 1945 räjäytettiin ensimmäinen ydinase Uudessa
Meksikossa. Onnistunutta koetta seurasi Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkien
tuhoaminen atomipommein elokuussa 1945, jotka päättivät toisen maailmansodan.
Vain kuusi päivää
Hiroshiman pommituksen jälkeen, 12. elokuuta 1945, USA julkaisi
asiakirjan nimeltä Smyth Report jossa kerrottiin uudesta aseesta ja sen tehosta
maailmalle. Smythin raportti käännettiin 40 kielelle ja sitä myytiin pelkästään
Yhdysvalloissa 127.000 kappaletta.
Naapurimaassamme Ruotsissa Smythin raportti ja muut tiedot
saivat Ruotsin, kuten monen muunkin maan, suunnittelemaan omaa ydinasetta.
Asiasta alettiin puhua pian Smythin raportin julkaisun jälkeen ja marraskuussa
1945 nimettiin Atomikomitea ydinasetta järjestelemään.
1946 alkoivat ensimmäiset parikymmentä tiedemiestä
suunnitella Ruotsin ydinpommia, ja 1948 ohjelma käynnistettiin
virallisesti. Ydinpommiin tarvittava nk.
raskas vesi, aiottiin ensin hankkia vaihtamalla uraania veteen Norjan kanssa,
joka sekin haaveili omasta ydinaseesta. Myöhemmin raskasta vettä suunniteltiin
tuotettavaksi Ruotsissa Ljungaverkin
laitoksessa. Ydinaseisiin sopiva plutonium oli tarkoitus hankkia Ruotsin omista
ydinreaktoreista.
Vuonna 1954
harkittiin, Ruotsin puolustusvoimien tahdosta,
25 atomipommin ostoa Yhdysvalloista, mihin USA olikin suostuvainen mutta
ehdoksi asetettiin Ruotsin luopuminen puolueettomuudesta ja sopiminen
puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltain kanssa. Siihen ei Ruotsin hallitus
suostunut, Ruotsin armeija mahdollisesti halusikin liittoa USAn kanssa. Ruotsi
jatkoi omaa ohjelmaansa, sillä Ruotsilla oli tekninen osaaminen ja laitokset
oman ydinaseen luomiseksi.
Vuonna 1957 suoritettiin koeräjäytys perinteisillä
räjähteillä Naustassa, Jokimukan kunnassa Ruotsin Lapissa. Tuhovoimaltaan koodinimellä
Vega tunnettu räjähdys oli lähimpänä oikeaa ydinräjähdystä, mitä Pohjoismaissa
on koettu. Räjäyttämällä kaksi panosta, toinen 5 tonnia ja toinen 36 tonnia
bonyyliräjähdettä, tutkittiin ydinräjähdyksen vaikutusta luontoon, tosin ilman
säteilyvaaraa. Pääministeri Tage Erlanderin aiemmin määrittelemä ”Ruotsin
linja”, eli oman ydinasepelotteen hankkiminen jatkuu kokeitten jälkeen.
1960-luvulla alkaa kuulua mielipiteitä ydinaseita vastaan.
1963 Suomen presidentti Urho Kaleva Kekkonen esittää Pohjolan julistamista
ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Puolueettomana maana Suomi ei ole idän tai
lännen ydinsateenvarjon suojassa ja rajamaana Suomi oli todennäköinen
taistelukenttä mahdollisessa Naton ja Varsovan liiton välisessä sodassa. Ensin
presidentti Kekkosen ehdotusta vastustettiin, ehkä sen vuoksi että ydinaseeton Pohjola vähentäisi Naton antamaa
suojaa Natoon kuuluville Norjalle ja Tanskalle sekä pakottaisi Ruotsin
luopumaan hiljaisesti toteutetusta ydinaseohjelmastaan.
Tuntemattomasta syystä vuoden 1964 kieppeillä, Ruotsi alkoi
menettää kiinnostustaan omaan ydinaseeseen. Mahdollisesti syinä olivat korkeat
kustannukset, ydinaseitten vastaiset mielipiteet ja eräitten arvioitten mukaan
USA lupasi ottaa Ruotsin ydinasesateenvarjonsa alle ja puolustaa maata ydinsodan
sattuessa. Lupausta ei ole vahvistettu, mutta 1960-luvulla Ruotsissa
laajennettiin kiitoratoina käytettäviä maantienpätkiä niin suuriksi, että
strategiset ydinaseita kuljettavat pommikoneet mahtuivat käyttämään niitä.
Lisäksi ruotsalaisten ilmatankkauskoneitten letkujen suut muutettiin
NATO-standardin mukaisiksi.
Puolivälissä 1960-lukua Ruotsin ydinaseohjelma on
suurimmillaan, kutistuakseen olemattomiin vuosikymmenen loppuun mennessä.
Kansainväliset vaatimukset ydinaseriisunnasta ja mahdollinen Yhdysvaltain
lupaama turva toivat lopun yli kaksikymmentä vuotta jatkuneelle tutkimukselle
Ruotsin ydinaseen luomiseksi. Jäljelle jäi kilon verran ydinaseisiin sopivaa
plutoniumia, josta osa lähetettiin Isoon Britanniaan brittien tutkimustyöhön ja
muutama sata grammaa käytettiin kymmenkunnassa pienimuotoisessa
koeräjäytyksessä vuonna 1972. Testeissä tutkittiin plutoniumin käytöstä
ydinräjähdyksessä. Ruotsissa on edelleen pieni määrä ydinaseplutoniumia, mutta
ainakin virallisesti sitä on liian vähän ydinaseen valmistamiseksi.
Ruotsin omalla ydinaseella olisi ollut lähinnä
pelotevaikutus. Ruotsilla ei ollut aikeita hankkia suurvaltojen tyyppisiä
strategisia pommituskoneita iskeäkseen syvälle vihollisen alueelle.
Suunnitelmana oli, että ydinaseita käytettäisiin hävittäjä-pommittajien
kantamana taktisiin iskuihin sotilaskohteisiin Ruotsin lähialueilla.
Käytännössä siis Neuvostoliiton tukikohtia ja sotilasosastoja Baltiassa ja ehkä
jopa Suomessa mahdollisen sodan syttyessä. Ruotsalaisille vihollinen ei koskaan
tulisi lännestä. Ruotsissa kuitenkin uskottiin että jo pelkkä ydinaseella
uhkaaminen saisi vihollisen perääntymään.
Suomen presidentti Urho Kekkosen vuonna 1963 ja uudelleen
vuonna 1978 ehdottama Pohjolan julistaminen ydinaseista vapaaksi vyöhykkeeksi
ei ole virallisesti toteutunut. Käytännössä kuitenkin Pohjoismaat eivät ole
ottaneet ydinaseita alueilleen. Mahdollisesti, mikäli Suomi ja Ruotsi liittyvät
Natoon, asiaa harkitaan uudelleen joko puoleen tai toiseen.
Esa Paloniemi