perjantai 8. helmikuuta 2019

POSTE RESTANTE MAKSUTTOMAKSI

Vuodesta 1638 toiminut Ruotsin kuninkaan perustama Suomen postilaitos muuttui jo vuosia sitten liikeyritykseksi. Tämä merkitsee sitä, että Posti haluaa rahaa palveluistaan myymällä tuotetta eli postinjakelua, eikä tarjoa palvelua.

Uusin idea Postilla on muuttaa ikivanha poste restante- järjestelmä maksulliseksi. Lähetettäessä postia poste restanteen, lähetykseen ei merkitä vastaanottajan osoitetta vaan vastaanottajan nimi, postinumero ja postitoimisto. Vastaanottaja käy sitten hakemassa postitoimistosta hänelle tulleen postin.

Maaliskuun alusta poste restante- postin noutaminen maksaa 3,10 euroa kerralta. Jos postia ei ole tullut, maksua ei mene.

Suomessa on noin 7000 asunnotonta ja läheskään kaikilla ei ole käytössään muita postiosoitteita kuin poste restante. Reilut kolme euroa ei kuulosta paljolta, mutta jos on vain pienet tulot tai ei tuloja lainkaan, summa merkitsee valintaa ruuan ja postin välillä. Tuolla 3,10 eurolla saa esimerkiksi noin 15-20  pussia makaroonia.

Mielestäni poste restante-järjestelmän tulee pysyä maksuttomana. Asunnottomille tarjottu palvelu tuskin Postia vararikkoon ajaa. Mikäli Posti ei halua tai pysty antamaan ilmaista poste restante- palvelua, esimekiksi asunnottomien tukikeskukset voisivat vastaanottaa asunnottomien postin ja niitten asiakkaat hakisivat postinsa sieltä.

Olisi ikävä tilanne, jos esimerkiksi Kela lähettäisi kirjeitse päätöksen asuntotuesta ja koti asunnottomalle olisi käden ulottuvilla, mutta päätös jää saamatta, koska kodittomalta puuttuu reilut kolme euroa.

Asunnottomien postin saaminen on järjestettävä jotenkin; joko Posti pyörtää päätöksensä tai ehdotukseni mukaisesti asunnottomien tukikeskukset ottavat myös postitoimiston roolin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti