tiistai 15. tammikuuta 2019

KAROLIINIEN MARSSI

Tasan 300 vuotta sitten, tammikuussa 1719, Ruotsi ja sen mukana siihen kuulunut Suomi olivat sodassa. Suomi eli Isonvihan aikaa venäläisten miehittämänä ja Pultavan tappion jälkeen vuonna 1709, Ruotsin vuosiksi Turkkiin paennut kuningas Kaarle XII oli pian Ruotsiin palattuaan vienyt Ruotsin ja Suomen uuteen sotaan Tanskaa vastaan. Vuonna 1718 Kaarle XII johti Tanskalle kuuluneeseen Norjaan 10.000 karoliineiksi kutsutun sotilaan armeijan. Näistä sotilaista noin 6.000 oli suomalaisia.

Norjan puolella suurimmaksi osaksi suomalaisista koottu Ruotsin armeija eteni lähes ilman vastarintaa ja kauas toimivilta huoltoreiteiltä. Sää oli huono, huolto ei toiminut ja norjalaiset sissit piinasivat ylläköillään hyökkääjiä. Kun joulukuussa tuli viesti kuninkaan kuolemasta Fredrikstenin linnoituksen edustalla, murtui Ruotsin armeijan taistelutahto.

Joulukuun lopussa juliaanisen kalenterin mukaan kenraali Kaarle Kustaa Armfelt määrättiin aloittamaan vetäytyminen Ruotsiin. Kenraali Armfelt järkeili pohjoisempaa marssimisen altistavan armeijan norjalaisten hyökkäykselle ja etelämpää matka olisi ollut huollon puuttuessa liian pitkä.Kaarle Kustaa Armfelt määräsi 7.000 miehen joukkonsa marssimaan suoraan Norjan Tydalista Jämtlannin Handöliin Ruotsissa. Matkaa oli noin 50 kilometriä tuntureitten yli.

Reitti kulki kapeita polkuja myöten jyrkille rinteille ja pian matkanteon alettua Ruotsin armeijan karoliinit hylkäsivät satojen kilojen painoiset tykkinsä, joita oli liian vaikeaa kuljettaa mukana.

Matka oli aloitettu juliaanisen kalenterin mukaan vuoden viimeisenä päivänä 1718. Nykyisen kalenterin mukaan oli 11. tammikuuta 1719.

Avotuntureilla ei ollut karoliineille suojaa, ja heidän vaatteensa oli kehnossa kunnossa, lisäksi alkoi tuulla purevasti ja pyryttää lunta. Ruokaakin oli vain vähän; sotilaille oli jaettu evääksi kaksi kaurakakkua ja 80 grammaa suolalihaa.

Jo ensimmäisenä marssipäivänä parisataa karoliinia menehtyi säähän ja rasituksiin. Matka eteni hitaasti, sillä suksia tiettävästi ei karoliineilla ollut.

Kylmän tuntureilla vietetyn yön jälkeen joukko-osasto alkoi hajota pienempiin tyhmiin. Matka kesti eri ryhmiltä joko kaksi tai kolme päivää. Lähes puolet ei päässyt lainkaan perille Ruotsiin. Arviolta 2.800 sotilasta kuoli viiden peninkulman matkalla. Legendan mukaan karoliineja olisi jäätynyt kesken marssimisen seisaalleen lumeen.

Perille Ruotsin puolelle Handöliin päässeet eivät lakanneet kuolemasta. Kylä oli pieni ja tilaa harvoissa ja harvassa olleissa taloissa ei ollut kaikille saapuneille. taloihin sisälle lämpimään päässeetkään eivät aina selvinneet hengissä; äkillisen lämpötilan vaihtelun aiheuttama rasitus surmasi sotilaita tuvan lämpöön. Ainoa hoito pahoihin  paleltumiin oli amputaatio ja irtonaisia raajoja oli tarinan mukaan kasoiksi asti. Noin 700 sotilasta kuoli perille päästyään.

Karoliinien marssilla tunturien yli kuoli noin 3.400-3.500 Ruotsin armeijan karoliinia ja heistä suuri, ellei suurin osa oli suomalaisia. Kesän tultua norjalaiset siviilit hautasivat löytämänsä karoliinien ruumiit.

Henkiinjääneet Ruotsin armeijan suomalaiset sotilaat eivät päässeet kotiinsa vielä moniin vuosiin. Suomi oli Venäjän miehittämä vuoteen 1721 asti. Moni ehti kuolla Ruotsissa näkemättä Suomea enää koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti