tiistai 18. joulukuuta 2018

KUNNIAVALKOISET

Suomessa puhutaan paljon rasismista, ja periaatteessa asia on yksinkertainen; pidetään eri kansanryhmiä taikka rotuja erilaisina piirteiltään, taidoiltaan ja kyvyiltään. Selvä kuin pläkki, paitsi että politiikka ja rahan tienaaminen tulee myös rasismissa vastaan.

Esimerkiksi suomalaiset olivat Natsi-Saksan ideologien mielestä mongolirotuisia siihen saakka, kunnes suomalaisia ja Suomen maaperää tarvittiin avuksi hyökkäykseen Neuvostoliittoon eli Venäjälle. Arjalaisen määritelmää rukattiin sen verran, että yhteistyö suomalaisten kanssa voitiin perustella saksalaisille; puhtaasti siis poliittisin ja Petsamon nikkelin perustein.

Hitlerin Saksassa oli myös käytössä käsite "kunnia-arjalainen", jollaiseksi katsottiin Saksan liittolaiset japanilaiset sekä arabit ja myös eräs alkuperäisistä natseista, juutalaistaustainen Emil Maurice.

Politiikka ja taloussuhteet vaikuttavat lähes kaikkeen elämässä, myös rasismiin ja kansallismielisyyteen. Myös apartheid-politiikkaa eli rotujen erottelupolitiikkaa 1948-1994 toteuttanut Etelä-Afrikka poliittisin ja taloudellisin perustein myönsi "kunniavalkoisen" aseman muutamille kansanryhmille, jotka eivät valkoisia olleet.

Tärkein näistä ryhmistä olivat japanilaiset, jotka kävivät suurta kauppaa Etelä-Afrikan kanssa apartheid- aikaan, lähinnä 1960-luvulta alkaen. Japani oli tuolloin kasvava elektroniikan ja autojen tuottaja, ja niille oli käyttöä myös boikotoidussa Etelä-Afrikassa. Tästä syystä maan noin tuhannen hengen japanilaiselle vähemmistölle ja Etelä-Afrikassa vieraileville japanilaisille annettiin lähes samat oikeudet kuin Etelä-Afrikan valkoiselle väestölle. Tämä tarkoitti oikeutta vain valkoisille tarkoitettujen palvelujen käyttöön ja rajoituksena oli lähinnä äänioikeuden puuttuminen ja vapautus asepalveluksesta eteläafrikanjapanilaisille.

"Kunniavalkoisen" aseman saivat myös eteläafrikankiinalainen väestö sekä Apartheid-hallinnon kanssa kauppaa käyvät Taiwanin ja Etelä- Korean asukkaat.

Myös yksittäisille henkilöille myönnettiin väliaikaisia "kunniavalkoisen" oikeuksia, kuten Etelä-Afrikassa pelaaville urheilijoille. Esimerkiksi yhdysvaltalainen musta tennispelaaja Arhur Ashe olisi saanut vierailunsa ajaksi valkoisen oikeudet, mutta hän välttämättä halusi tulla luokitelluksi mustaksi pelimatkansa ajan.

Politiikka on mukana kaikilla yhteiskunnan aloilla; niin rasismissa, uskonnossa, luonnonsuojelussa, terveydenhuollossa sen vuoksi täytyy usein tehdä kompromisseja ja myönnytyksiä, ehkä jopa vesityksiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti