sunnuntai 9. syyskuuta 2018

VAIKENEVA VIRKAMIES

Rauhanturvatehtävissä kunnostautunut prikaatikenraali evp Mauri Koskela on äskettäisessä puheessaan varoittanut tulossa olevista turvapaikanhakijoina saapuvista siirtolaisaalloista. Ehkä jopa 100.000 maahantulijan aalloissa saapuu siviilien joukossa myös ääriliikkeitten taistelijoita, jotka eivät aio Suomeen tultuaan lopettaa sotimista länsimaita tai muita vihollisiaan vastaan.

Varoitus on syytä ottaa vakavasti, mutta mielessäni pyörii toinen kysymys. Miksi virkamiehet pitävät suunsa kiinni epäkohdista ja huomaamistaan riskeistä ollessaan vielä työelämässä ja avaavat suunsa vasta eläkkeelle jäätyään?

Tämä on nähty ennenkin. Ulkoministeriössä kehitysaputehtävissä 40 vuotta toiminut virkamies oli hiljaa ja katseli kehitysavun hukkakayttöä sivusta ja vasta eläkkeellä kirjoitti varoittavan kirjan näkemistään epäkohdista. Samoin Eduskunnan talouspäällikkö ei tuonut kansaedustajien verovarojen tuhlausta yleiseen tietoon virassa ollessaan, vaan kirjoitti paljastuskirjan eläkkeelle jäätyään ja aineistoa jäi vielä jatko-osaankin.

Ymmärrän kyllä, että oma etu on virkamiehellekin tärkein ja työnantajaa ei haukuta, mutta on olemassa tapauksia, joissa työntekijät ovat oman etunsa ja työnantajaa kohtaan tuntemansa lojaalisuuden vuoksi vaienneet vanhusten ja lasten kaltoinkohtelusta siihen saakka, että ovat rangaistustoimien ulottumattomissa.

Suomessa on jotain vialla, kun virheet lakaistaan maton alle ja selvistä väärinkäytöksistä ei uskalleta kertoa  ennen kuin vuosikymmeniä myöhemmin muistelmissa.

Vaikenevat virkamiehet näyttävät ajavan ennemmin toistensa ja poliitikkojen etua kuin Suomen kansan. Näin ei pitäisi demokratiassa olla.

1 kommentti:

  1. Asiallisia huomioita. Esimerkkejä aihepiiristä on useita.

    Kuten eläkkeellä olevan poliisijohtajan Mikko Paateron varoitukset vastaanottokeskuksissa muhivista turvallisuusongelmista ja sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin ja ministeriemme asian kiistämisestä.

    Tuo Nerghän muutti lausuntoaan, siirryttyään toiseen ministeriöön.

    Mikko Paatero on puolestaan saanut syytteen liittyen Aarnion tapaukseen.

    VastaaPoista