keskiviikko 1. elokuuta 2018

#MOREDEPORTATIONS

Vihreitten eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen yritti estää henkilön, jonka uskoi olevan turvapaikanhakija, palauttamisen Berliiniin kieltäytymällä istumasta paikalleen Saksaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähtevässä koneessa.

Vihreä khmer Pennanen skriimasi tapahtuman Internetiin ja kun hän edelleen kieltäytyi istumasta paikalleen estäen konetta nousemasta, poliisi poisti Pennasen koneesta.

Aino Pennanen ei tuntenut tapausta tai poistettavaa mieshenkilöä. Hän ei tiennyt miksi tämä palautetaan ja miksi juuri Saksaan tai mitään muutakaan. Pennanen näki arvatenkin "ulkomaalaisen näköisen miehen" koneessa ja päätti henkilön olevan pakolla palautettavat turvapaikanhakija.

Pennanen siis syyllistyi rasismiin päättäessään kaiketi miehen ihonvärin ja ulkoisten seikkojen perusteella, että tämä on "kuolemaan palautettava" oleva turvapaikanhakija. Hän saattoi olla vapaaehtoinen palaaja tai tuomittu/ Saksassa etsintäkuulutettu rikoksesta epäilty.

Saksa ei ole ole konfliktialue. Sinne on suhteellisen turvallista mennä; juuri Saksan Berliiniinhän Aino Pennanenkin oli matkallam vieläpä miehensä ja jälkikasvunsa kanssa. Aino Pennasen matka keskeytyi ilmaliikenteen häirintään, mutta hänen miehensä ja lapsensa ovat nyt mummonsa luona Saksassa, joka Pennasen mukaan on liian vaarallinen matuille.

Juttu on saanut tulta nurkan alle ja netissä roihuaa keskustelu, jopa riitely, puolesta ja vastaan. Toisten mielestä Pennanen on kansalaistottelemattomuuden sanakari ja toisten mielestä liikennettä estävä terroristi. Vihreitten puheenjohtaja Touko Aalto on näkyvästi puolustanut vihreää Aino Pennasta.

Kansalaistottelemattomuus vääryyden vastustamiseen on hyvä asia ja sitä on käytettävä kun lailliset keinot eivät riitä.  Ongelma tietysti on, mikä on "vääryys". Minusta matujen Suomeen päästäminen on väärin ja Aino Pennanen luultavasti vaatisi minulle ankaraa rangaistusta, jos ajan asiaani kansalaistottelemattomuudella. Rikollisen ja kansalaisoikeustaistelijan ero tiedettään vasta, kun kamppailu on ohi ja voittaja pitää valtaa. Nyt kamppailu on vasta käynnissä.

Touko Aalto ja muut suvakistit vaativat Suomea takaamaan ulkomaalaisten turvallisuuden ulkomailla vaikka Suomi ei pysty edes takaamaan suomalaisten turvallisuutta Suomessa. Ulkomaalaisten turvallisuus ja hyvinvointi ulkomailla ei ole Suomen viranomaisten vastuulla, vaan Suomen viranomaisten vastuulla on suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi Suomessa.

Vaatimus, että Suomi takaa ulkomaalaisten turvallisuuden ulkomailla mutta ei suomalaisten turvallisuutta Suomessa, asettaa suomalaiset ja ulkomaalaiset eriarvoiseen asemaan. Mihin unohtui suvakistien vaatimus tasa-arvosta vai joko Orwellin vuosi 1984 on saapunut myöhässä ja "toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset?"








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti