torstai 1. joulukuuta 2016

UNIVORMUSSA PRIDEEN

Suomen puolustusvoimat ovat ottaneet käyttöön uuden palvelusohjesäännön. Sen mukaan sotilaspukua ei saa käyttää puoluepoliittisessa toiminnassa eikä sen käyttöä "julkisissa mielipiteenilmaisun kaltaisissa tilaisuuksissa" pidetä suotavana. Sellaiseksi katsotaan myös Gay Pride-kulkue ja muut kansanjuhlat.

Ymmärrän kyllä ettei sotilaan, edes varusmiehen, pidä tehdä politiikkaa univormussa; joku voi olettaa armeijan tukevan kyseistä puoluetta tai poliittista järjestöä kuten eräissä maissa tapahtuu.

Mielestäni Puolustusvoimat ja sen sotilaat ovat otos kansasta ja puolustavat koko kansaa. Sotilaita tulisi pikemminkin kannustaa kantamaan vormuaan eri poliittisesti sitoutumattomissa kansanjuhlissa, eikä kieltää sitä.

Yhä harvempi suomalainen kuuluu reserviin ja suorittaa varusmiespalveluksen, ainakaan loppuun saakka. Sotilaitten tulisikin näkyä kaduilla ja kansantapahtumissa entistä enemmän jotta kansalaiset eivät vieraantuisi puolustajistaan. "Poissa silmistä, poissa mielestä" kuten sanotaan ja jos sotilaat pysyvät piilossa, heitä ei koeta osaksi "meitä" ja maanpuolustuksen kannatus tulee laskemaan.

Kehotus olla osallistumatta Prideen ja vastaaviin palveluspuvussa ei yöskään toimi käytännössä. Suomen Puolustusvoimien näköisiä pukuja saa eräästä Suuresta Suomalaisesta Armeijatavaraliikkeestä kohtuuhintaan jokainen halukas. Laki ei tiettävästi kiellä ketään näihin virolaisiin ja venäläisiin tuotoksiin pukeutumasta ellei tarkoituksena ole harhauttaa ihmisiltä esimerkiksi rahaa.

Annetaan varumiesten ja kantahenkilökunnan vapaasti kantaa univormuaan sitoumattomissa kansanjuhlissa kansan parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti