lauantai 16. heinäkuuta 2016

SURUN HOPEINEN REUNUS

Ranskan Rivieralla Nizzan kaupungissa ilmeisestikin muslimiterroristi tappoi yli 80 ihmistä ajamalla heidän päälleen vuokraamallaan rekalla. Tämä tapahtui toissapäivänä, torstaina 14.5. Tänään on uutisissa ollut Turkin armeijan maahansa masinoima vallankaappausyritys ja kuolleita on tullut noin 160, lisäksi puolitoista tuhatta on loukkaantunut. Luvussa ei tiettävästi ole mukana satakunta surmattua kaappaajien puolella ollutta sotilasta.

Sekä Ranska että Turkki ovat suomalaisten suosimia turistikohteita, muista maista puhumattakaan. Saa nähdä kärsiikö maitten matkailubisnes toistuvista terrori-iskuista, ja siinä piilee Suomen mahdollisuus tienata.

Matkailu on tuottavaa liiketoimintaa Suomessakin, varsinkin Lapissa mutta sen täyttä potentiaalia ei ole kokonaan hyödynnetty. Suomeen mahtuisi enemmänkin rahaa tuovia turisteja eri puolilta maailmaa.

Toistaiseksi Suomi on säästynyt terroriteoilta, mitä nyt tiettävästi anarkistit ovat kertomansa mukaan polttaneet muuntajia ja aiheuttaneet katkoja tietoliikenteeseen. Suomessa ei kuitenkaan muslimiterroristit ole vielä tappaneet ihmisiä. Seki aika tulee, mutta se ei vielä ole täällä.

Suvantoaikaa tulisi käyttää hyödyksi ja houkutella Suomeen turisteja, joita etelämpänä tapahtuva terrorismi, mellakat ja muut rauhattomuus arastuttaa. Suomen toistaiseksi turvallinen tilanne on hyvä suositus kun amerikkalaiset, kiinalaiset, japanilaiset, venäläiset ja erilaiset eurooppalaiset perheineen valitsevat kesän matkakohdettaan. Ja Suomestahan löytyy tarjottavaa turisteille; luontomatkailua, kulttuuria ja urbaaneja kaupunkikohteita, siihen lisäksi vielä muihin maihin verrattuna puhdas ympäristö ja hyvä turvallisuustilanne. Siinä on Suomelle kultakaivos ja ehkä jopa uusi Nokia.

Terrorismista vapaa aika lyhenee Suomessa joka päivä ja tilaisuus tienata tulisi käyttää heti ennen muslimiterroristien iskua tai iskuja, jolloin Suomi vajoaa samaan suohon muun Lännen kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti