lauantai 7. toukokuuta 2016

THAT´S MY BUSH!

Yhdysvalloissa käydään syksyllä 2016 presidentinvaalit ja koska USAn laki sallii presidentille kaksi perättäistä neljän vuoden kautta, vapaan maailman johtaja tulee vaihtumaan. Demokraattien ehdokas ollee entinen ulkoministeri ja presidentti Bill Clintonin (1993-2001) vaimo Hillary Rodham Clinton, ellei sosialisti Bernie Sanders onnistu kirimään voittoon. Republikaanien ehdokkaaksi pyrkivät teksasilainen senaattori Ted Cruz ja Ohion kuvernööri John Kasich ovat luopuneet kisasta ja republikaanien ainoa presidenttiehdokkaaksi pyrkivä on tällä hetkellä Diili-ohjelmasta tuttu miljardööri Donald Trump. Kaikki republikaanit eivät halua ronskipuheista, politiikan ulkopuolista ehdokasta presidentin virkaan ja Donaldille yritetään löytää sävyisämpää vastaehdokasta puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Donald Trumpilla on uskollisia ja kiivaita kannattajia, mutta media ympäri maailmaa pyrkii mustamaalaamaan mahdollista tulevaa Yhdysvaltain presidenttiä. Suomen medioissakin harvoin näkee mitään positiivista mainintaa Donaldista. Tosin Donald Trumpin ehdokkuuden ollessa todennäköinen, joskaan ei varma, äänensävyt Donald Trumpista puhuessa ovat Suomessa muuttuneet vähemmän hyökkääviksi. Oli USAn presidentti kuka tahansa, vaikkapa Donald Trump, niin hänen kanssaan Suomi haluaa olla hyvissä väleissä. Siltoja Valkoiseen Taloon ja Washingtoniin ei haluta polttaa tulevaisuutta silmällä pitäen.

Tilanne muistuttaa melkoisesti Yhdysvaltain presidentin vaaleja vuonna 2000. Silloinkin republikaanien ehdokasta George Bushia mollattiin ympäri maailmaa. Ehkäpä se on tyypillistä republikaanien kohdalla, tai sitten Georgen henkilö vain ärsytti. Yhdysvaltalaiseen rikkaaseen eliittisukuun syntynyt entisen presidentin George H.W. Bushin poika herätti tunteita vastaehdokkaana ollutta vihertävää demokraattia Al Gorea enemmän.

George Bush nuorempi oli aihe myös komediasarjaan, nimeltä That´s My Bush! Kanava nimeltä Comedy Central lähetti sarjaa kahdeksan jakson verran huhti-toukokuussa 2001 presidentti Bushin astuttua virkaansa 20.1.2001. Sarjan loivat räävittömästä South Park- sarjasta tunnetut Trey Parker ja Matt Stone. Henkilöt sarjassa olivat osittain aitoja, kuten henkilöstöpäällikkö ja neuvonantaja Karl Rove ja rouva Laura Bush mutta heidän puuhansa olivat korkeintaan tositapahtumien inpiroimia.

That´s My Bush- sarjaa ei tehty piikiksi George Bushia kohtaan; Trey Parker ja Matt Stone olivat "95%" varmoja Al Goren voitosta ja alunperin sarjan piti kertoa presidentti Al Goresta sekä olla nimeltään Everybody Loves Al, mutta presidentin pestin mentyä George Bushille nimi vaihdettiin idean kuitenkin pysyessä samana: tehdä sitcom Valkoisesta Talosta.

Presidentti George Bush ei liene pannut nimeään kantavaa sarjaa pahakseen; ainakin sarjan tekijät pääsivät tutustumaan Valkoisen Talon turisteilta suljettuihin osiin ja pystyivät kuvaamaan omaa Valkoista Taloaan esikuvansa mukaisesti. Sarjassa käsiteltiin tuttuja aiheita; aborttia, aseita, sotaa huumeita vastaan, kuolemanrangaistusta ja luonnonsuojelua.

Sarjaa kehuttiin ja se sai katsojia, vaikka läheskään kaikki eivät pitäneet istuvan presidentin hahmosta komediasarjassa. That´s My Bush pyöri aikansa televisiossa ja uusintoina Al-Qaidan syyskuun 11. päivän 2001 iskuihin saakka. 9/11 jälkeen maailmanlaajuista sotaa käyvän supervallan johtajan esittäminen koomisena hahmona oli liian tulenarkaa ja That´s My Bush katosi arkistoihin, joskin se löytyy YouTubesta.

Vuoden 2001 jälkeen maailma on muuttunut huumorintajuttomammaksi, joten poliittista satiiria presidentti Donald Trumpista, tai mahdollisesti presidentti Hillary Clintonista taikka Bernie Sandersista tuskin tullaan näkemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti