perjantai 11. syyskuuta 2015

SUOMI EI NOUSE LEIKKAUKSILLA

Satakunta päivää istunut pääministeri Juha Sipilän hallitus on julkaissut leikkauslistan, jolla Suomen kurjistuva talous yritetään saada jaloilleen.

Muun muassa sunnuntain työnteon korvaus pienenee neljänneksellä, vapaapäiviä muutetaan palkallisista palkattomiksi ja eläkeläisten erillinen asumistuki poistuu eli käytännössä eläkeläiset saavat vähemmän asumistukea. Pääministeri Sipilän hallituksen keinoilla suomalaisten yritysten kilpailukykyä yritetään parantaa viisi prosenttia ja valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan toimet luovat "kymmeniä tuhansia" uusia työpaikkoja.

Itse en ole talousmies mutta epäilen leikkausten tehoa. Jos ihmisten tulot vähenevät, niin silloin vähenee kulutuskin; ostetaan vähemmän tavaroita ja palveluja. Kulutus on se, mikä pitää yhteiskunnan talouden toimivana, jos suuri osa kansasta alkaa tiukasti säästää, raha ei liiku ja kukaan ei tienaa. Säästeliäisyys on hyve, mutta euro sukanvarressa on vain paperinpala. Pankissakaan olevat säästöt eivät hyödytä yhteiskuntaa koska säästökuurilla olevat kansalaiset eivät uskalla ottaa velkaa.

Luvatut kymmenet tuhannet työpaikatkaan eivät herätä luottamusta; ihmiset ehkä tekevät työtä mutta eivät tule leikatuilla palkoillaan toimeen ja ovat yhteiskunnan kukkarolla.

Kun talous yskii näin pahasti, kannattaisi pikemminkin laskea veroja ja saada kansa kuluttamaan rahaa ja näin saada raha liikkumaan. Rahan kuluttaminen suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin nostaa Suomen suosta, johon Euroopan Unioni on meidät laulanut. Leikkauspolitiikka lisää vain ennestään rikkaitten omaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti