torstai 23. huhtikuuta 2015

KANSANEDUSTAJIEN TYÖTTÖMYYSTURVA

Uusi eduskunta on nyt valittu loistavalla vaalituloksella. Toivossa on hyvä elää että talouskurimuksesta vielä noustaan.

Moni viime kaudella istunut kansanedustaja menetti paikkansa. Useimmille tämä ei ole suuri ongelma; jos ei pakastevirkaa tai uutta työtä ole odottamassa, niin tipahtaneet kansanedustajat saavat sopeutumiseläkettä, sopeutumiseläkettä ja ties mitä muuta tottuakseen olemaan "tavallisia ihmisiä", kuten eduskunnasta pudonnut Keskustan Paula Lehtomäki eduskuntaan kuulumattomia kuvasi.

Lait ja säännöt ovat kuitenkin muuttuneet siitä mitä aiemmin olivat, eivätkä takaa enää lokoisia oloja kaikille Arkadianmäeltä rannalle jääneille. Eräitten oululaistenkin entisten kansanedustajien tulot laskevat merkittävästi eivätkä kansanedustajat ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen vaikka kuuluisivat johonkin liittoon. Kansanedustajien yli 6000 euron korvaus työstään ei nimittäin ole palkkaa, vaan palkkio joka ei oikeuta liiton päiville isompaan työttömyyskorvaukseen.

Ehdotan siis että kansanedustajien peruspalkkio 6380 euroa kuukaudessa ja sen lisät ynnä korotukset muutetaan palkaksi ja kansanedustajat toteuttavat työttömyyskorvauksensa kuten muutkin; kuulumalla johonkin liittoon tai yksityiseen työttömyyskassaan. Useimmat kansanedustajat kuulunevat jo ennestään johonkiin liittoon ja säännöksiä muuttamalla voisi vaikkapa kyseinen liitto huolehtia kansanedustajan jäsenmaksua vastaan eduskunnan jäsenen työttömyysturvasta. Jos joku valitsee olla liittoon kuulumatta, niin se on oma ja oikeutettu valinta.

Sopeuttamiseläkkeistä ja -rahoista Helsingissä tuskin ollaan valmiita luopumaan mutta ehdotukseni helpottaisi sopeuttamisen ulkopuolella jääviä entisiä parlamentin jäseniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti