AUTIOTUPA
Esa Paloniemi
Toraslammen autiotupa seisoi harmaana veden äärellä. Se oli
Petr Nemecin päämäärä. Hän oli lähtenyt Syötteen luontokeskukselta kolmisen
tuntia aiemmin ja marssinut vaellusreittiä pitkin tuvalle johon aikoi majoittua
yöksi. Tämä oli hänen toinen päivänsä Suomessa, heti Helsinki-Vantaalle
laskeuduttuaan hän oli oli ottanut saksalaisen armeijarinkkansa ja jatkanut
matkaa Oulun kautta Syötteen kansallispuistoon. Helsingistä junalla Ouluun ja
sieltä Ison-Syötteen keskukseen. Tshekki Petr Nemec ei ollut saksalaisesta
rinkastaan huolimatta palvellut Saksan armeijassa. Flecktarn-täpläkuviolla
koristettu rinkka oli peräisin suomalaisesta netissä toimivasta
ylijäämäkaupasta, eräästä Euroopan suurimmista. Bundeswehrin rinkka oli
kulkenut ensin Saksasta Suomeen, sieltä postin välityksellä Petrille Prahaan ja
nyt omistajansa mukana taas Suomeen.
Luontokeskukseen päästyään Petr oli syönyt poronkäristystä ja aloittanut
merkittyä reittiä kulkevan vaelluksensa. Seuraavat päivät hän söisi retkiruokia
ja joisi vetensä puroista. Niin Petr Nemec halusi. Kaupunkimatkailu ei
nelikymppistä keski-eurooppalaista kiinnostanut, siihen oli etelämpänä
Unionissa vanhempia ja kiinnostavampia kaupunkeja kuin Helsinki. Ei, Nemec
halusi kokea luontoa ja juoda vettä suoraan puroista ja lammista. Siihen ei
keskellä Eurooppaa ollut mahdollisuuksia eikä välttämättä kauaa Pohjolassakaan,
kehitys kehittyy ja sen myötä luonto saastuu.
Petr Nemec astui Toraslammen tuvan ovesta ja katseli
ympärilleen. Yksi suurehko huone, kamiina keskellä, pöytä tuolineen oikealla
ikkunan vierellä, vasemmalla pitempi pöytä ja kahdessa kerroksessa laverit
joille mahtunee neljä ihmistä. Tai useampikin jos nämä tuntevat toisensa hyvin.
Nurkkapedillä näkyi olevan jonkun jättämä retkipatja ja sen päälle taiteltuna
ohut huopa. Sen Nemec valitsi itselleen, muita ei tuvassa ollut joten oli hyvä
valita.
Saatuaan tulet kamiinaan, sytytykseen hän käytti
”amerikankiehisiä” joita myös
sytytyspaloiksi kutsuttiin, Nemec keitti
vettä ja valmisti ateriakseen ranskalaista retkiruokaa. Ruoka oli yllättävän
hyvää,olihan se sentään ranskalaista. Vielä kahvit kuppiin ja oli aika
rentoutua. Nemec selaili vieraskirjaa, useimmat kirjoitukset olivat suomeksi
eikä hän niitä ymmärtänyt, mutta paljon oli myös englanninkielisiä ja
saksalaisia merkintöjä joista Nemec sai selvän. Tshekkejä ja slovakkejakin
näkyi tuvalla käyneen, hän ei ollut ensimmäinen prahalainen Toraslammen
autiotuvalla.
Useammassakin merkinnässä jotka Nemec ymmärsi, puhuttiin
tupaa vainoavasta kummituksesta. Englanninkielisen vieraskirjamerkinnän mukaan
Toraslammen rannalla oli asunut pariskunta aikoja sitten. Miehen vaimo oli
kadonnut eräänä vuonna ja isäntä oli antanut vältteleviä vastauksia, sanoen
vaimonsa hävinneen marjastaessa tai hukkuneen lampeen. Lammella oli sen jälkeen nähty naisen hahmo
ja mieskin oli pian hävinnyt seudulta. Merkinnän tehnyt ryhmä oli ollut
tekemässä tuvalla kauhuelokuvaa jokin aika ennen Petr Nemecin saapumista ja harmittelivat etteivät
olleet nähneet mitään yliluonnollista.
Tarina huolestutti Nemeciä, tätä hän ei ollut odottanut.
Yleensä hän ei kummituksia pelännyt mutta nyt hän oli yksin keskellä metsää,
kilometrien päässä muista ihmisistä. Nemec päätti kuitenkin jäädä yöksi,
kummituksia tai ei, levätä hänen täytyi ja ulkona oli alkanut sataa, ei sinne
tehnyt mieli mennä kävelemään.
Sade yltyi tuvan ulkopuolella Nemecin viettäessä aikaansa
sisällä. Muita kulkijoita ei ollut näkynyt ja Nemec alkoi uskoa saavansa
viettää yönsä luonnossa yksin. Yksin kummitustalossa suomalaisen metsän
keskellä, siinä olisi kertomista kavereille Tshekinmaalla! Hän istui iltaa
pöydän äärellä kahvikuppinsa kanssa ja katseli sateista lampea. Tuuli
riepotteli usvaa Toraslammen yllä. Se näytti siltä kuin valkoisiin pukeutuneet
naiset olisivat tanssineet veden päällä aavemaisesti. Kaunista sitä silti
katsoa, aaveitten tanssia.
Tupa alkoi viilentyä, Nemec kääntyi laittamaan kamiinaan
lisää puita ja palattuaan pöydän ääreen hän katsoi lähimmästä tuvan ikkunasta ulos
ja näki yllätyksekseen naisen pihalla veden rajassa. Nainen oli valkoinen hahmo
joka leijui maan yllä. Jalkateriä ei erottunut, niitten tilalla oli vain
elokuvista tuttu repaleinen harso.
Vanhempi nainen, ehkä keski-ikäinen ja hän, tai se, tuijotti Toraslammen
tupaa ja Petr Nemeciä joka puolestaan
tuijotti naista kalvenneena, kykenemättä liikkumaan. Periaatteessa tilanne ei
ollut pelottava, nainen ei mitenkään uhannut Nemeciä mutta haamun katsoessa
suoraan kohti synkkänä suomalaisena sadeyönä kuka tahansa pelästyisi. Nemecin räpäyttäessä silmiään, nainen katosi.
Ensin nainen oli siinä, sitten hän oli poissa kuin tuhka tuuleen. Nemecin sydän
takoi ja kylmä hiki kasteli selkäpiitä. Silti hän alkoi rauhoittua. Nainen ei
ollut varsinaisesti tehnyt mitään ja oli kadonnut jälkiä jättämättä silmänräpäyksessä.
Niinpä, silmää räpäyttäessä, kyseessä saattoi olla kummitusjutun, uuden
ympäristön ja väsymyksen aiheuttama harha. Niin sen täytyi olla.
Petr Nemec ryömi
tshekkiläiseen makuupussiinsa ja yritti parhaansa mukaan nukahtaa. Ajan mittaan
hän nukahtikin syvään uneen ja silloin, kuin suunniteltuna, ryminä alkoi.
Kuulosti siltä kuin joku olisi raapinut metalliharavalla tuvan seinää
vastapäätä Nemecin laveria. Hän yritti olla piittaamatta metelistä eikä
uskaltanut katsoa ulos Hannah- makuupussistaan, hän ei halunnut nähdä mitä
siellä sitten olisikaan. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, jotain oli
pakko tehdä. Nemec kurkisti pussin hupun alta eikä nähnyt kuin hämärän
autiotuvan huoneen rapinan rapistessa seinän takana. Hän uskaltautui ulos pussistaan
istumaan laverilla ja saman tien seinän takana vaikeni.
Petr Nemec istui hiljaa paikoillaan ja mietti. Hän oli
kuullut tarpeeksi kummitustarinoita tietääkseen että häntä varoitettiin
jäämästä. Jos Nemec jäisi tupaan, kummittelu pahenisi ja kuka tietäisi mitä
voisi tapahtua? Hänen ei ainakaan annettaisi nukkua rauhassa aamuun asti. Petr
Nemec ei epäillyt lainkaan etteikö Toraslammen autiotuvassa kummittelisi,
kaikki epäily oli poissa hänen mielestään. Piti vain tehdä päätös mitä tehdä
tässä tilanteessa.
Kaksi viikkoa myöhemmin Prahassa. Tshekissä kesä oli
pitkällä,paljon pitemmällä kuin Suomessa, jossa syksykin tuli aikaisemmin.
Täällä syksyi jatkui kevääseen asti,
Keski-Euroopassa vuodenaikojen kierron huomasi vain allakasta.
-No, miten ratkaisit asian?, kysyi Kurt Havoc, istuessaan
ystävänsä Petr Nemecin kanssa prahalaisen olutkuppilan terassilla. Nemec oli
palannut Suomesta muutama päivä aiemmin ja halusi kertoa matkastaan Suomen
luontooon.
-Pakkasin pikaisesti kamani ja lähdin sateeseen yötä vasten
kävelemään toiselle autiotuvalle muutaman tunnin taaperruksen päässä, sanoi
Nemec.
- Reissua en halunnut
perua yhden kummituksen takia, sen verran pitkään olen vaelluksesta Suomessa haaveillut. Säädin vain suunnitelmia
sen verran että että yövyin eri paikassa kuin oli alun perin tarkoitus.
Sellaisessa tuvassa jossa ei kummitellut. Tai ei se oikeastaan tupa ollut, vaan
puinen laavu UKK-reitin varrella, täsmensi Nemec ja jatkoi: Lomaojan laavulla sain nukkua
loppuyön rauhassa, poro kävi aamulla korskunnallaan herättämässä. Loppuosa
vaelluksesta sujuikin suunnitelmien mukaan ja oli hieno reissu! Nyt kun istuu
kotikaupungissa tuoppi kädessä, koko kummitusjuttu on enää pelkkä hyvä tarina
kerrottavaksi.
Petr Nemecin hilpeä virne muuttui astetta vakavammaksi. ”Lähden
Pohjolaan vaeltamaan toistekin, mutta otan ensin selvää mahdollisista
kummituksista yöpaikkoja valitessani!”, Nemec tokaisi ja otti hörpyn
tuopistaan. Tshekkiläinen olut oli sentään Petrille kotimaista, toisin kuin
Lapin Kulta, Karhu ja muut joita hän oli Suomessa konetta odotellessa
maistanut.
Kurt Havoc, Nemecin ystävä jo kommunistien ajoilta, piti
sitä hyvänä ajatuksena. Kummituksia ei ehkä ollut olemassa, mutta saattoi niitä
silti varmuuden vuoksi pelätä ja kunnioittaa. ”Pelkää enemmän, elä pitempään”,
oli joku viisas sanonut.
Petr Nemec mietti vaiti tulevaa kesää ja mahdollista uutta
Suomenvaellusta. Ehkäpä Karhunkierros Kuusamon kunnassa olisi sopiva
kohde. Sitä olivat monet Suomessa
vaeltaneet puhuneet nettipalstoilla ja alan lehdissä. Vesi oli kuuleman mukaan
puhdasta reitti selvästi merkittyä ja helppokulkuista. Tupiakin piti riittää.
Niin, Karhunkierros voisi olla sopiva kohde vaelluskärpäsen puremalle.
-Eipä ole kukaan kummituksista ollut varoittelemassa
Karhunkierroksesta kertovissa tarinoissa, ajatteli Petr ja hymyili
itsekseen. Sinne hän suunnistaisi
seuraavan kesän tullessa, sen Petr Nemec päätti.
Novelli, jolla osallistuin novellikilpailuun 2013. Ei sijoittunut eikä päässyt julkaistavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti