torstai 6. helmikuuta 2014

HUUMEITA EI PIDÄ LAILLISTAA

Viime aikoina on puhuttu miedoiksi luokiteltujen huumeitten laillistamisesta. Jotkut kannattavat huumeitten laillistamista, mutta itse olen vastaan. Perusteena laillistamiselle on käytetty myös sitä, että alkoholinkulutus laskisi ihmisten siirtyessä huumeisiin, jotka eräitten mielestä ovat pienempi haitta. Itse näen asian näin: enimmän osa viinasta juo pieni vähemmistö, joka pitää viinasta ja humalasta. Heillä saattaa olla geenit jotka saavat heidät haluamaan viinaa, eivätkä huumeet tai muut aineet ole heidän "juttunsa". Vain alkoholi tuo alkoholisteille halutun tunteen ja kiksit. Muut aineet saattavat tuntua kivalta, mutta viinassa on alkoholisteille "Se Jokin". Juopot eivät lakkaa juomasta, vain sen takia että muita aineita on tarjolla. Alkoholisti tykkää viinasta, ei marihuanasta tai hasiksesta.

Huumeet laillistamalla päihdeongelmat lisääntyvät, eivät vähene. Olisi samat juopot ongelmineen kuin ennenkin, ja sen päälle nk. "mietojen" huumeitten ongelmakäyttäjät, joilla terveys pettää ja rahat loppuu. Ja avuksi huudettaisiin veronmaksajan rahoittamia turvaverkkoja.

Yksilön vapaus ei sekään ole kestävä peruste huumeitten ja muitten päihteitten käytölle, mikäli siihen ei liity yksilön vastuu ratkoa itse vapautensa aiheuttamia terveys-, raha- ja muita ongelmia. Siihen, että ongelmiin joutunut asukas jätettäisiin oman onnensa ja kykynsä varaan, ei vielä pohjoismaisessa yhteiskunnassa olla valmiita.

Tämä on mielipiteeni toistaiseksi, kunnes toisin todistetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti