torstai 5. joulukuuta 2013

SUOMEN ITSENÄISYYSPÄIVÄ 30. 11.

Otsikossa ei ole tahatonta virhettä, vaan Suomea itsenäiseksi julistettaessa vuonna 1917 oli vähällä ettei Suomen itsenäiseksi julistamista hyväksytty jo 30. marraskuuta 1917.

Itsenäisyys oli ilmassa loppuvuodesta 1917, porvarit pitivät tärkeänä länsivaltojen hyväksyntää ja bolsevikit eli kommunistit halusivat myös itsenäistä Suomea mutta säilyttää hyvät välit Venäjään.

Suomen senaatti eli hallitus, halusi hyväksyttää Suomen itsenäistymisen Suomen eduskunnassa 30.marraskuuta 1917, mutta pahaksi onneksi kyseessä oli eduskunnan viimeinen istuntopäivä ennen viiden päivän mittaista lomaa. Muitakin asioita eduskunnassa 30.11.1917 käsiteltiin ja itsenäistyminen olisi ollut päivän viimeinen päätös kansanedustajille. Päivä ja kansanedustajien lomalle lähtö olisi venähtänyt puolisen tuntia ylitöiksi, joten tuolloinen puhemies päätti lykätä Suomen itsenäistymistä loman jälkeiselle ajalle. Senaatti päätti tehdä Suomesta itsenäisen ilman eduskunnan hyväksyntää, mistä tuli lisää ongelmia.

Viisi päivää myöhemmin, 4. joulukuuta 1917 kansamme edustajien palattua levänneinä lomalta, senaatti ilmoitti eduskunnalle Suomen itsenäistyvän Venäjästä. SDPn kansanedustajat katsoivat senaatin käyttäneen valtaa, joka olisi kuulunut eduskunnalle ja ja jätti vastalauseensa senaatin toiminnasta.

Kaksi päivää myöhemmin, 6. joulukuuta vuonna 1917, Suomen itsenäistymistä Venäjästä vihdoin kösiteltiin eduskunnassa. Esitettiin, että kansanedustajat hyväksyisivät jo annetun Suomen itsenäisyysjulistuksen. Äänin 100 puolesta ja 88 vastaan, esitys Suomen itsenäistymisestä hyväksyttiin. Itsenäisyyttä Venäjästä ei sinällään vastustettu vastaan äänestäneen SDPn sisällä, mutta SDP ei halunnut Suomen julistautuvan itsenäiseksi ilman Venäjän hyväksyntää, kuten porvarit halusivat.

Joulukuun 6. vuonna 1917 Suomesta siis tuli itsenäinen valtio, mutta päivämäärä olisi voinut olla myös 30. marraskuuta samana vuonna. Kaipa isoa asiaa piti harkita ja jokainen meistä tietänee, miltä tuntuu olla töissä tai koulussa lomaa edeltävänä viimeisenä päivänä. Ei silloin jaksa töitä miettiä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja onnea Suomelle! Seuraava juhlapäivä ollee se, jolloin jätämme kehnosti toteutetun Euroopan Unionin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti