torstai 17. lokakuuta 2013





MAAHANMUUTTAJILLE TYÖVELVOITE

Viime aikoina on puhuttu työkykyisille työttömille määrättävästä työvelvoitteesta eli työttömyyskorvauksen muuttamisesta vastikkeelliseksi. Mediassa on kuitenkin käytetty esimerkkeinä vain kantasuomalaisia työttömiä, joita työhön patistettu. Mielestäni suomalaisia työttömiä on liikaa jotta vastikkeellinen työttömyyskorvaus toimisi. Kaikille ei riittäisi mielekästä puuhaa ja työnantajat lakkaisivat lähes täysin palkkaamasta työntekijöitä, kun ilmaista työvoimaa olisi tarjolla.

Maahanmuuttajien suhteen tilanne on toinen. Työttömiä maahanmuuttajia on sen verran vähän, että mielekästä työtä korvauksen ansaitakseen löytyisi. Lisäksi sekä maahanmuuttokriittiset ja kritiikittä maahanmuuttoon suhtautuvat, ovat yhtä mieltä siitä, että työ on paras kotouttaja. Maahanmuuttajilta usein puuttuu kieli-, työ- ja muita taitoja työllistyäkseen omin voimin ja näitä taitoja he vastikkeellista korvausta saadakseen oppisivat. Olen myös sitä, mieltä, että kun leviäisi sana Suomessa jouduttavan töihin elantonsa eteen, se houkuttelisi Suomeen niitä, jotka haluavat tehdä työtä ja kotoutua ja vastaavasti työhaluttomat diskorahan hakijat etsisivät paikkaansa muualta.

Voidaan tietysti olla sitä mieltä, että on väärin laittaa maahanmuuttajat töihin ja suomalaisia ei, mutta Suomen tulisi ajatella omaa etuaan. Maahanmuuttajat ovat Suomeen päässeet ja heidän tulisi työskennellä suomalaisen yhteiskunnan parhaaksi. Todennäköisesti rasismikin vähenisi kun maahanmuuttajat tekisivät työtä elantonsa eteen. Osahan tekee jo nyt, mutta suurempi osa työtä tekeviä olisi taloudellisesti ja sosiaalisesti parempi suomalaisten sekä maahanmuuttajien kannalta.

 Tämän kirjoitin Kalevan Lukijalta- mielipidepalstalle, mutta Kaleva jätti julkaisematta. Oli kai liian radikaali ehdotus, vaikka omasta mielestäni ei täysin mahdoton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti